Kohti uusia tuulia

Kohti uusia tuulia

Vuosi alkaa kääntyä loppua kohti ja koronan kurittama vuosi on takana monella eri tavalla. Korona on aiheuttanut liiketoimintaan häiriöitä huomattavassa määrin. Puulan Kone Oy on lähtenyt selättämään koronan ja on lähdetty kehittämään liiketoimintaa kokonaisuutena eteenpäin.

Tavoitteena on kehittää uusia palveluja ja tuotteita. Käytännössä tämä tarkoittaa molempien liiketoimintasektoreiden alle suunnitteltavia uusia liiketoimintamalleja. Uusien liiketoimintamallien kautta tulemme myös kartoittamaan uusia kumppanuus- ja alihankintamalleja.

Projektin aikana tulemme kehittämään yrityksen digitaalisia liiketoimintamalleja ja mahdollisuuksia verkkokauppaan.

Projektin eri vaiheita ja kehittämistä tullaan kirjoittamaan blogin kautta. Tule seuraamaan kehitystyötä.


Erica Svärd, Jyväskylän ammattikorkeakoulu