Bosch Car Serivce Puulan Kone on osa Ikonen Yhtiöitä. Ikonen Yhtiöt Oy on vuonna 1974 perustettu tieliikenteen monialayritys. Vuonna 2024 kangasniemeläiset Puulan Kone Oy, Ilmo Ylönen Oy, Kuljetus R. Ikonen Oy ja Kuljetusliike Rauno Ikonen Oy sulautuivat muodostaen Ikonen Yhtiöt Oy:n. Perheyrityksenä Ikonen Yhtiöt toimii jo kolmannessa polvessa. Laaja osaaminen ja yli 50 vuoden autoalan kokemus ovat yrityksemme kulmakiviä. Ikonen Yhtiöt työllistää noin 60 henkilöä ja sen liikevaihto on vuositasolla noin 8 miljoonaa euroa.
Puulan Kone kuuluu maailmanlaajuiseen Bosch Car Service -verkostoon. Olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme laadukasta asiakaspalvelua ja asiantuntevaa teknistä tukea. Kehitämme palvelujamme jatkuvasti siten, että ne vastaisivat asiakkaidemme tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Palveluvalikoimamme onkin toimialallamme paikkakunnan laajin.
Puulan Koneen perustaja Ilmo Ylönen (s.1936, k. 2011) aloitti yritystoimintansa kuorma-autoilijana 1950-luvulla. 1970-luvulla mukaan tuli myös huoltoasematoiminta, kun Ilmo aloitti Teboil-kauppiaana vuonna 1971. Alussa huoltoasematoiminta oli TB-huolto Ilmo Ylönen Ky:n alla. Huoltoasematoiminta siirtyi kuitenkin Puulan Koneelle heti sen perustamisesta lähtien vuonna 1974.
Huoltoasematoiminta laajeni Kangasniemen Lapaskankaalle uuden valtatieosuuden valmistuttua vuonna 1981, kun Lapaskankaan Teboil aloitti toimintansa. Polttoaineen myynti lopetettiin Puulan Koneella Teollisuustiellä vuosituhannen vaihteessa, josta lähtien toimipiste on keskittynyt monipuolisten autokorjaamopalvelujen tarjoamiseen.
Yrityksessä tapahtui sukupolvenvaihdos vuonna 1999, kun Ilmo Ylösen tytär Arja Ikonen aloitti yrityksen toimitusjohtajana. Arja aloitti Puulan Koneen palveluksessa jo vuonna 1976, joten hänellä on kokemusta yrityksen toiminnasta jo lähes 50 vuoden ajalta. Vuoden 2023 alussa Puulan Kone Oy:n toimitusjohtajaksi nimettiin Mikko Vepsäläinen, joka jatkaa Ikonen Yhtiöiden luotsaamista edelleen.
Yrityksemme organisaatio rakentuu kolmesta liiketoimintayksiköstä (Korjaamotoiminta, Kuljetustoiminta, Liikenneasematoiminta) sekä talous- ja hallintotoimistosta, joka tuottaa yhtiön keskeiset tukipalvelut. Korjaamotoiminta pitää sisällään Kangasniemen Teollisuustiellä sijaitsevan Bosch Car Service -korjaamon. Kuljetustoimintaa harjoitetaan yhteensä 10:llä ajoneuvoyhdistelmällä. Kuljetamme mm. polttoaineita sekä raakapuuta ja teollisuuskemikaaleja metsä- ja kemianteollisuuden tuotantolaitoksille. Kangasniemen lisäksi yhdistelmäajoneuvojen asemapaikkoja ovat Mikkeli, Toivakka, Jyväskylä ja Äänekoski. Liikenneasematoimintaa harjoitamme Kangasniemen Lapaskankaalla.
Teollisuustieltä löydät Bosch Car Service autohuolto- ja korjaamopalvelumme, varaosa- ja tarvikemyymälän, rengasliikkeen, autopesun, Linde-palvelupisteen, hydrauliikkapalvelun ja kahvion. Saman katon alla toimii myös DEKRA Katsastus.
Lapaskankaalla, valtatie 13:n varrella sijaitsee Teboil Kangasniemi-liikenneasema, joka on Ikonen Yhtiöt Oy:n omistama. Liikenneasema valmistui vuonna 1981. Vuosien varrella liikenneasemaa on peruskorjattu ja laajennettu muun muassa vuonna 2007 ja 2017. Liikenneaseman palveluihin Teboil-huoltoasematoiminnan lisäksi kuuluu mm. aamupala, lounas, À la carte, Rolls-hampurilaisravintola ja Kotipizza. Liikenneaseman yläkerrasta löytyy myös kokous- ja saunatilat, joita vuokrataan käyttöön mm. yrityksille ja yhdistyksille.
Haluamme tarjota asiakkaallemme kaiken mitä hän autoilussa tarvitsee. Pyrimme kaikessa toiminnassamme aitoon, laadukkaaseen, yksilölliseen ja odotukset ylittävään asiakaspalveluun. Kehitämme palveluvalikoimaamme jatkuvasti asiakkaiden muuttuvat tarpeet huomioiden.